Wednesday, October 16, 2019

TOKA VIIKKO

TOKA VIIKKO

Toinen viikko alkoi perus meiningeillä; koulussa ja kaupungilla pyörien. Koulussa opiskelimme  Seamuksen johdolla työturvallisuutta teoria tunneilla. Penkkisalissa työstimme pelinkehyksien viimeistelyä ja pintakäsittelyä.

             






Pintakäsittelimme pääasiassa kehyksemme wood dye:llä ja mehiläisvahalla.



Retkipäivä 16.10

Keskiviikkona meidän piti mennä tutustumaan liiketoimintakeskukseen. Parin luokkakaverimme piti antaa meille kyyti sinne. Mutta hukkasimme heidät ja päätimme mennä paikalle julkisilla, olihan meillä osoite tiedossa. Pääsimme paikalle mutkattomasti, tai niin luulimme. Pyörimme ympäriinsä siellä noin tunnin. Väärä paikka! Meillä oli vain yhden luokkalaisen yhteystiedot, mutta hän ei vastannut. Lähetimme vietin Monalle, kysyäksemme Seamuksen numeroa. Lopulta luovutimme ja lähdimme pois. Monalta tuli muutaman tunnin päästä Seamuksen numero, mutta olimme jo kaupungilla silloin. Otimme kuvan todistaaksemme, että olimme paikalla käyneet. Seuraavana päivänä Seamus nauroi näyttäessämme hänelle kuvaa, että hän oli pyörinyt taustalla näkyvän vaalen rakennuksen ympärillä etsien meitä.

Loppuviikosta saimme kehykset valmiiksi. Kaikki olimme tyytyväisiä kehyksiimme ja tuomme ne kotiin. 

Me saimme osallistua vannesahan, kanttiputsin ja pylväsporakoneen koulutukseen. Ensin allekirjoitimme nelisivuisen ohjeistusnivaskan. Saimme mdf palat, joihin opettaja piirsi kaaret. Seurasimme opettajan esimerkkiä, kuinka koneilla toimitaan. Sitten jokainen yksitellen sahasi vannesahalla kaarevan reunan pois levystä, hioi sen kanttiputsissa ja kokeili pylväsporakonetta. Paikalliset oppilaat saivat näin ilmeisesti luvan käyttää kyseisiä koneita.


            

           

Viikolla aloitimme tekemään myös "wood finish doard"- taulutkin, Jokainen paikallinen oppilas oli tehnyt sen. Se oli mielenkiintoista, sillä siinä pääsi kokeilemaan eri pintakäsittelyjä. Olimme tehneet myös kirjallista tekstiä pintakäsittelyistä tietokone-tunneilla.





Seamus pitää oppituntia Irlantilaisesta tavasta rakentaa lattiaa ja seinää. Paikalliset oppilaat tekivät mallit rakenteista. Me saimme auttaa heitä.



Loppu viikosta kiertelimme Galway museossa, pubeissa, kaupoissa ja market streetillä. Galway market on viikonloppuisin järjestettävät  markkinat, jossa on paikallista käsityötä tarjolla ja tietenkin juurikalastettuja merenantimia.




Keystreet, yksi ristelevistä pikkukadusta, joita reunusti pubit ja pikku-kaupat.




Perjantai iltana tapasimme luokkalaisiamme ja tutustuimme paikallisiin trendipaikkoihin illan vietossa. Oli taas superhauskaa.

Pubi tunnelmaa.




Tässä pari esimerkkiä upeita päivällisistä, joita Anu loihti meille iltojemme iloksi ja nautinnoksi.



No comments:

Post a Comment