Thursday, October 24, 2019

LOPPU LÄHENEE; VIIMEISTÄ VIEDÄÄN

VIKA VIIKKO

Maanataina vähän jo koti-ikävä alkoi painaa meitä kaikkia.Myöskin toistemme naamat olivat tulleet jo liiankin tutuiksi. Onneksi! Toinen opettajamme Ville saapui tänään illalla sekoittamaan pakkaa ja tuomaan uutta energiaa. Tervetuloateriaksi Ville tarjottiin Anun tekemää ihanaa, tulista kanakeittoa.


Keskiviikkona Ville oli järjestänyt itselleen urkukeikan Galwayn katedraaliin. Kirkko urkuineen oli massiiviset. Kirkko oli myöskin suhteellisen uusi, se oli valmistunut 60-luvulla. Urutkin olivat erinomaisessa kunnossa.

     
Ville soitti urkuja hienosti ja huomasi, että hän todella nauttia soittamisesta. Ville ei pyynnöistämme huolimatta soittanut Finlandiaa, mutta hän soitti erinomaisesti Suvivirren! Uskoakselle olemme ainoat suomalaiset, jotka ovat kuulleet suvivirren soivan irlantilaisessa kirkossa.


Viimeisenä koulupäivänä, torstaina saimme tekemämme työt viedä poiskoululta. Meillä oli myös pieniä tuliaispussukoita opettajillemme. Niisssä oli mm suklaata, marimekkoa, ja omnia-juttuja.



Koululla oli ollut viimeisen viikon ajan mieleterveystietoisuuden- kamppanja käynnissä. Se huipentui kävely-retkeen upeissa maisemissa Galwayn promenadilla, rantaviivaa seuraten. 




Perjantaina teimme vielä viimeisen retken, Cliffs of  Moher. Galwaysta etelään lahden toisella puolen sijaitsevat jyrkänteet. Alunperin piti mennä ihan julkisilla kulkuvälineillä sinne. Kuitenkin viimetingassa linja-autoasemalle saapuessamme valitsimme ensimmäisen kulkuneuvon. Se osoittautuikin Galwaytuor companyn autoksi. Kuitenkin matkan edetessä totesimme, että se 10 euron säästö, jonka olisimme saaneet julkisilla mennessä, ei ollut mitään verrattuna siihen, että matkan varrella kävimme useassa nähtävyyskohteessa ja opas kertoi meille mielenkiintoisia detaljeja Irlannista, sen asukkaista ja maaseudusta.
 Dungaire Castle oli ensimmäinen pysähdys.



 Cliffs of Moher



Poulnabrone dolmen, liuskekiviä silmän kantamattomiin. Täällä käytiin paluumatkalla.




Tässä on samasta kohtaa otettu kuva (eri suunnista) aamulla/illalla, laskuvesi/nousuvesi.



Lauantai iltana ihana opettajamme Mary, kutsui meidät syömään Kings Head ravintolaan. Meillä oli hauskaa. Mary olet aivan ihana!






No comments:

Post a Comment