Wednesday, October 9, 2019

PYSTYMETSÄSTÄ LANKUKSI




Retkipäivä, ensimmäisenä keskiviikkona, tuulimyllyille ja puutehtaalle


Pakkauduimme aamulla klo 8.30 bussiin muiden luokkamme opiskelijoiden kanssa. Matkasimme ensimmäisenä tuulimyllyille. Siellä metsätyöntekijät esittelivät meille mitä he siellä tekevät ja muutamia heidän hienoja työkoneitaan.
Meitä oli neuvottu ottamaan mukaan vaihto kengät, sukat, housut, japipot ja kaikkimahdolliset sadevarusteet. Jälkeempäin ymmärsimme että miksi. Koko aamupäivä oli täynnä sadesuihkuja,mutaa,kylmää ja märkää. Jouduimme jopa ajoittamaan retken kulkua sadesuihkujen mukaan. Matkanvarrella ECCn puutehtaalle kävimme pienellä sight seeing- kierroksella vuoristomaisemissa.

                       Matkalla Cornamonaan puutehtaalle. Välipysähdys maaseudun maisemissa.
                                             Kuvassa Rami, Anu, Nunnu, Annika ja Mona.


Tuulimyllyjä oli tällä alueella paljon, niistä saadaan paljon sähkö Irlantiin. Alue on myös puustoltaan rikasta.

Kuva näyttää kuivemmalta kuin on. Jalat upposivat mutaan. Kesken esittelyn alkoi vielä satamaan, joten kuraroiskusi porukan rynniessä alas mäkeä.



ECCn tehdas saa puutavaransa samasta paikkaa missä kävimme aamupäivällä. Joten koko retki oli aika upea: Pystymetsästä valmiiseen lankkuun. 







Kiertelimme Tehtaassa ja seurasimme eri vaiheita. Meillä oli huomioliivit, kypärät (jotka heiluivat holtittomasti päässä) ja kuulusuojaimet. Osa oppaamme kertomuksista jäi kuulematta melun ja kuulohuojaimien vuoksi. Oli kyllä mahtavaa olla niin isossa tehtaassa. Siellä oli paljon automatisoitunutta toimintaa. Kone esimerkiksi itsenäisesti mittasi raakatukin ja arvioi parhaat leikkauskulmat/tavat, jotta lopputulos on paras mahdollinen ja hukkaa jää vähiten.

Tässä vähän isompi puunkuivatusuuni.






No comments:

Post a Comment