Tuesday, October 8, 2019

KOULUUN MARS!

Ensimmäinen koulupäivä Gti:ssä, Jee!



Meidät vastaanotti Seamus Lions, joka oli puutyöopettaja rakennuspuolella ja päävastuussa meistä.
Aloitettiin päivä pullakahvilla koulumme ruokalassa, jossa olikin kova puheensorina. Seamuksella on vahva aksentti, joten sai korvatarkkana puunnella, kun hän kertoi koulusta. Seuraamme liittyi myös John. John on myös puuntyönopettaja, mutta huonekalunvalmistuksessa.
 Kahvittelun jälkeen Seamus ja John ohjasivat meidät puuluokkiin. Heti saimme valkotakit päälleemme ja turhat pulinat pois. Ensi tehtäväksi saimme suunnitella peilin kehykset. Jokainen tekisi omansa. Peilin teko oli paikallisille opiskelijoille ns. näyttötyö. Suunnitteluun saimme aikaa 5 min ja sitten olikin jo materiaalien valinnan aika. John osoittautuikin melkoiseksi duracell-pupuksi, tehtiin eikä meinattu. Koulun takana olevasta kontista valitsimme materiaalit. Käytimme Irlannin kansallispuuta tammea ja myöskin paljon käytettyä saarnia.



Irlannissa on käytössä tasojärjestelmä, jossa 6. tasolla saa käyttää isoja puuntyöstökoneita. Gti:ssä opiskellaan tasolla 5, joka tarkoittanee, että opiskelijat eivät saa käyttää konesalin koneita. Monan ja Johnin johdolla työstimme aihiomme määrämittaan. Saimme liimata palat kasaan itsenäisesti. Käytössä oli liima, jonka kuivumisaika oli 12-24 tuntia. 

Päivämme jatkui viestinnän tunneilla opettaja Maryn huomassa. Hänen tuntejaan meillä oli paljon puusalituntejen lisäksi. Ensimmäisellä tunnilla tutustuimme muihin luokkamme opiskelijoihin. Luokkamme oli täynnä puheensolinaa ja naurua.







No comments:

Post a Comment